Viikko on hurahtanut nopeasti, ja sateisesti.
Kaiken lisäksi jostain tuntemattomasta syystä mun silmä on ollut kaapissa.
Nyt on onneksi alkanut turvotus laskea ja näytän taas ihan ihmiseltä.
Seurakunnassakin on tapahtunut viime aikoina... meille nuorille tuli esittäytymään
nuorisopastori-hakija. Ilman mitään henk.kohtaista, nuoret äänesti, että ei.
Ollaan nyt paljon mietitty, että millainen ihminen nuorisotyöhön haluttaisiin.
Mun mielestä tänne pitäs vihdoinkin saada sellainen nuorisotyöntekijä, joka
aidosti välittää, ja joka ois auktoriteetti, pitäis kuria ja järjestystä silloin kun sitä
tarvitaan. Sellainen, joka olis niin täynnä uskoa, että se sais meidän nuorten porukan
syttymään. Meitä on tullut ja mennyt.. nyt olis aika tulla.
Sunnuntaina olis vuorossa ylistyksenvetäminen kokouksessa. Mut ja rakas lauluparini; Soile on kutsuttu vetämään ylistystä. Hienommin sanottuna ollaan siis Siionin tyttäret. Nuorten kesken sovittiin, että kaikki nuoret tälläytyy eturiviin, ja ylistää vapaasti kädet ylhäällä. Kai me ollaan kaikki jo kyllästytty siihen, että
ylistyksen aikana istutaan vakavin ilmein, kädet puuskassa.. ylistyksen pitäis olla kiitollisuuden osoitus taivaaseen siitä, että me ollaan vapaita! Kaikenlainen jäykkyys
sais jäädä pois, ja pitäis vihdoinkin olla niinkuin pitää ; vapaita Kristuksessa.
Se on ylistyksenvetäjillekin paljon helpompaa, kun kaikki on mukana ylistämisessä
eikä vain tuijota ylistysryhmää, aivankuin me oltaisiin ihmisille esiintymässä.
Itse olen keskittynyt liikaa siihen, miten laulaminen onnistuu ym, mutta nyt siihen
tulee muutos. Mä en mitään muuta niin halua, kuin syttyä palavaksi Herralle.
Mä uskon,että Herra tekee pian jotain meidän seurakunnassa. Jotain on meneillään
sen voi tuntea aivan selvästi.
Nyt seurakunnan ovet ja ikkunat auki, että Jumalan tuuli saa puhaltaa sisään.
-Annika
