Tänään ois pitänyt kid's actioniin. Oisin ollut kaverin kanssa vastuussa köysiradalla, mutta muhun iski viime torstaina flunssa eikä se ole hellittänyt vieläkään. Olen siis ollut piiiitkästä aikaa kotona, ja se tuntuu ihan hullulta. Jokseenkin hieman tylsältäkin. (Sorry rakas perheeni) Siskonpoika on ollut yökylässä ja sen kanssa oon sitten kuluttanut aikaa. :) On se vaan maailman ihanin <3
... Mä en tiedä, onko ihan järkevää "purkaa" asioita blogiin, mutta .. niin, kirjoittaminen helpottaa kummasti.
Sen lisäksi, että flunssa ahdistaa mua, mua ahdistaa kaikki muukin. Mä en enää tiedä, miten mun pitäis elää tää mun elämä. Tätä on nyt jatkunut aika pitkään, enkä tiedä milloin tää menee ohi. Jos menee?
Tuntuu ku oisin vaan paperinpalanen, jota tuuli heittelee miten tahtoo. Tuntuu, että minä hetkenä tahansa saattaa pamahtaa tuhansiin palasiin. Takerrun, loukkaannun, epäilen, pelkään, peräännyn ja kaikkea siltä väliltä. Tietyllä tavalla on kamalan turvaton olo, tuntuu että ei oikein ole pohjaa jalkojen alla. Aivan ku ois vaan tyhjän päällä. En osaa enää olla mitenkään. Muiden seurassa sanon asioita, joita en ajattele, ja ajattelen paljon asioita, joita pitäs sanoa, mutten sano. Pelottavinta on, etten enää edes meinaa tuntea itseäni.
Oon aina tiennyt, kuka mä oon, mitä mä haluan, ja mitkä asiat on mulle rakkaita, mitä mä pelkään ym.
Nyt tuntuu, että mä en ehkä oikeastaan tiedäkään. Suoraan sanottuna mulla ei ole varmaan ollut koskaan näin paskaa tunnetta. Kaikista typerintä on se, että vaikka musta tuntuu, että mun sisin on revitty riekaleiksi, niin silti vaan hymyilen ja uskottelen jopa itselleni, että kaikki on hyvin. Ei näköjään olekaan.
En halua kuulostaa miltään typerältä angstilta........... koska mä en tahdo valittaa. On monia asioita, jotka on hyvin ja joista saa olla kiitollinen. En vaan voi sulkea sivuun enää sitä tosiasiaa että KAIKKI ei ole hyvin.
Nyt voisin keskittyä muihin asioihin, etten jää vellomaan tähän.
bye
-Millhouse
