Kauan kaivattu KESÄ!

Lauantaina oli koulun päätösjuhla. Sali oli täynnä valmistuvia ja valmistuvien läheisiä. Rehtori kutsui vuorollaan oppilaita hakemaan todistuksensa.
Hieman jännitti, kun oma nimi kuulutettiin. Rehtori ojensi todistuksen ja kätteli. Linjanvalvoja halasi ja toivotti hyvät jatkot + ojensi ruusun. :)
Oli iloiset, mutta haikeat tunnelmat. Siinä katselin luokkalaisiani, ja ikävähän siinä iski. Se on varmaa, etten tule koskaan unohtamaan tuota koulua.

Todistus tosiaan näyttää hyvältä, ja olen todella ylpeä itsestäni. En kuitenkaan julkaise tänne numeroita, niinkuin joillakin on tapana tehdä. :D

Päätösjuhlan jälkeen sain viettää muutaman tunnin Hannan kanssa. Käytiin kaupalla ostelemassa herkkuja, ja pelailtiin pullonpyöritystä. Kävelylläkin tuli käytyä hienon sään kunniaksi. :)  Oltiin suunniteltu, että Hanna jäis yöksi, mutta se kutsuttiin töihin joten se siitä suunnitelmasta. Onneksi tämä kesä saapui, niin on enempi aikaakin sitten kyläillä toistemme luona.

Lauantai-iltana suunnistin nuorteniltaan. Oli mukavaa ja piristävää.
Nuortenillan jälkeen minä, Jenica ja Sirja oltiin ajelulla tuttuun tapaamme, ja nähtiin siinä eräs vanha ystäväkin pitkästä aikaa. :)

Eilen mulla ois ollut pyhäkouluvuoro, mutta yhtään muksua ei ollut paikalla, joten pidänkin vasta ensi sunnuntaina. Kokous oli ihan hyvä. Vierailevia puhujia ja muusikoitakin oli eksynyt paikalle. Kokouksen jälkeen ehdin pariksi tunniksi kotiin, kun lähdin taas Jenican ja Sirjan matkaan. Mietittiin, että minnekä sitä menis rukoilemaan ja lukemaan sanaa. Ehdotin, että mentäisiin näkötorniin. (MINÄ EHDOTIN!) ja vietettiin mukavat tunnit siellä yläilmoissa. Oli ihanan rentouttavaa rukoilla, ja niin rauhallinen ilmapiiri.

Mulla on ollut aina tapana odottaa ja toivoa kesältä jotain. Nyt päällimmäisenä nousee mieleen vain se, että saisin oikeasti syttyä palavaksi Jumalalle. Hävettää myöntää, että kovasti odotan ihmeitä ja johdatusta, mutten itse tee mitään minkään eteen. Siihen on tultava muutos.

Siispä rakas Jeesus,
mitään muuta en sulta tämän kesän
suhteen toivo,
kuin sitä,
että valtaisit mun sydämen ihan täysin.
Sytyttäisit mun sydämen sun puoleen
niin, etten näkisi enää mitään muuta
kuin sut.

Pöö!

Meillä loppui koulu jo 13.00, ja kuten arvata saattaa, istun vieläkin koululla. Kyyti saapuu vasta kolmelta,  mutta onneksi on olemassa tällainen atk-luokka jonne saa kaikessa rauhassa tulla. :-)
Opettaja on ahkerasti haastatellut oppilaita tänään, ja näyttänyt miltä todistus tulee näyttämään.
En voinut vastustaa kiusausta, ja niimpä kurkistin numeroitani. HYVÄLTÄ NÄYTTÄÄ!
Oon todella ylpeä itsestäni. Kun aloitin tän koulun, mun tavoitteena oli vaan saada se todistus.
Jossain välissä sitten tajusin, että sen todistuksen pitää myös näyttää joltain. Nyt voin todeta, että tavoite saavutettu. Kiitos Jeesus!

Lähdin eilen illalla Jenican ja Sirjan kanssa ajelulle, ja päädyttiin näkötornille. Tytöt yritti suostutella mua kiipeämään ylös asti. (välillä turhankin innokkaasti.) Kiipesin kohtalaisen korkealle, mutta käännyin takaisin. Pelko voitti. Ehkä mä vielä joskus kiipeän ihan ylös asti. Ehkä joskus.
Loppuilta kului parkissa, ja pidettiin pieni rukoushetki. Oli todella virkistävää rukoilla... jotenkin on ollut sellainen "erämaakausi" menossa viime aikoina, eikä raamattuun ole tullut koskettua.. saati sitten rukoilla. Tytöt löysi just oikeat sanat, ja nyt tuntuu edes hieman kevyemmältä kulkea.

Kyllä Jumala mua kuulee. On kuullut aina. Kulkee vierellä, eikä koskaan poistu.
Sitä on vaan jotenkin kohdannut taas oman syntisyytensä, ja kompastunut ainaisiin kompastuskiviin.
... ihana tietää, että vaikka olen tällainen tohelo, niin Jumala silti rakastaa mua.

Just nyt mä rakastan mun elämää tosi paljon.

Ajatukset lentelee perhosten lailla, kun yritän metsästää niitä haavilla.

Koko viikko ollut täynnä kokeita, mutta kunnialla on selvitty. Biologian kokeesta tuli 8, samoin äidinkielen aineesta. Kirjoitin aiheesta " Mitä kymppiluokasta jäi käteen?". Mitä siitä nyt jäi? niin paljon, ettei kaikki mahtunut edes paperille. Nautin pitkästä viikonlopusta, mutta pala kurkussa odotan koulun loppumista. Mä tiedän, että jään kaipaamaan tuota koulua aivan älyttömästi.

Huomenna suunnistan heti aamupäivästä alahärmään, Hannan luokse.
Oltiin aluksi suunniteltu, että se tulis tännepäin mutta työt tuli väliin, ja nyt sitten päätin mäkin mennä joskus sinnepäin. :)

Olin eilen PIIIIITKÄSTÄ aikaa Jenican kanssa ajelulla. Törmättiinpä siinä samalla kahteen vanhaan mieheen, joiden auto ei lähtenyt käyntiin. Kiltteinä tyttöinä jäätiin sitten tietenkin auttamaan niitä, ja vedettiin niiden auto käyntiin. Palkaksi saatiin 5 euroa vastusteluista huolimatta.

Tänään mua on vaan tylsistyttänyt. Väsyttänyt. Tympäissyt.
Kello tuntuu kulkevan todella hitaasti, kun odottaa huomista.
Youtubestakin löytyy vaan masentavia lauluja, jotka luo sellaisen tunteen, kuin olis menettänyt kaiken. Ei siitä sen enempää.

Vois vaan ruveta värittelemään noita värityskuvia, joita tulostelin perjantaina koululla. T: Annika 6v. Ei vaan, oikeastaan värittäminen on terapeuttista.
Kuten mikä tahansa muu asia, mihin voi keskittyä niin, että kaikki muu katoaa.

                                                    -Annika-