Ja niin joulu saapui.........

.......Vaan mulla ei ole yhtään joulumieltä.

Eipä tuolla väliä.

Odottelen vaan, että vuosi vaihtuu.

En nyt sano, että tää vuosi ois ollut täysin paska,

mutta aika paska kuitenkin.

Loppua kohden vaan huipentunut. 

Tänään pitäs vapikselle aattoillan hartaushetkeen.

Sen jälkeen suunnistetaan Lilliksen sedän luokse pelailemaan :--)

Jotenkin oon huomannut, etten osaa enää yhtään olla paikoillani.

Alkaa het turhauttaa, jos joutuu olla vaan.

Mutten kyllä laske sitä negatiiviseksi asiaksi.....

ottaen huomioon sen,

että ennen vaan olin.

Tyydyin siihen, et mun pitäis vaan istua kotona,

ku muut menee.

No more.

... tjoo, vois keksiä jotain kehittävää.

Hyvää joulua!

- Myllis

Tyttö on kai päästänsä sekaisin.....

Nimittäin oon viime aikoina miettinyt, että ois kiva tehdä jotain.... 

jotain, mitä en ole ennen tehnyt (uskaltanut tehdä) 

Pikkuhiljaa alkaa pännimään,

että oon aina pelännyt liikaa.

Mä oon pelännyt elää.

Mut nyt siihen on tultava loppu.

Oon miettinyt, jospa sitä kohtais pelkonsa,

ja menis vaikka jonnekin ...

no, jonnekin jossa kohdataan esim. korkeanpaikankammo.

Vois oikeasti repäistä ja tehdä jotain sellaista,

että ois kauhusta kankeana. :D

....oon jotenkin kummasti yhtäkkiä alkanut pitää itsestäni,

ja tajunnut, että oon rajoittanut itseäni liikaa.

Oon pitänyt itseni kuplan sisällä,

laatikossa piilossa kaikelta.

Mä ansaitsen parempaa.

Saa nähdä, mitä sitä tulee keksittyä :--)

Se ois Myllis täällä moi!

                        Paljon voi tapahtua alle kahdessa viikossa! 

En kuitenkaan kerro ihan kaikkea, jotkut asiat on ihan hyvä jättää pimentoon.

MUTTA Myllis muutti maanantaina omaan asuntoon!

Tää on tällainen ylltätyksellisen tilava yksiö kolmannessa kerroksessa.

Oon saanut jo mukavasti huonekaluja tänne, 

ja pikkuhiljaa tää alkaa näyttää ihan kotosalta. :-)

 

Eilen oli tuparit.

Muutama ystävä tässä käväisi mutustelemassa sipsejä ja litkimässä limsaa.

Sähkökatkoskin käväisi, muttei jäänyt koko illaksi. Onneksi.

Hieman meinas tekemisen puutetta olla.. ei ollut mitään pelejäkään pahemmin,

muutakuin joku ihmeen muna-peli,

joka me ostettiin Flandersin kanssa tokmannilta.

Se on sellanen " kuuma peruna"- tyylinen.

Joo, tosiaan litkin toisen limsapullon melkein yksinäni ja sokerihumalassa hyvästelin ystävät,

kun kello näytti jo liikaa.

Kun porukka oli poistunut, ja ovi sulkeutui

Myllis kaatui vuoteeseen ja lähti höyhensaarille.

Olin niin väsyksissä, etten jaksanut edes siivota illan jälkiä.

Tänään heräsin virkeänä, söin aamiaista, ja päivällä Flanders nouti mut sählyyn.

(joo, tiedän .. vaikea uskoa Myllistä urheilemassa)

Mutta siellä minä olin, ja oikeastaan uskalsin tällä kertaa jopa pelata!

Yleensä nyhvään nurkassa odottaen, koska pallo sinkoutuu mun kasvoihin. :D

Pian pitäs hipsiä Sirjan luokse.. suunnitelmissa ruoanlaitto. Nam :P

Ja illalla nuorteniltaan, jonka ihana pastorimme JP pitää.

Mielenkiintoinen ilta edessä. :)

mutta nyt Myllis irrottaa otteensa koneesta.

Moikka!

Flunssasunnuntai

Tänään ois pitänyt kid's actioniin. Oisin ollut kaverin kanssa vastuussa köysiradalla, mutta muhun iski viime torstaina flunssa eikä se ole hellittänyt vieläkään. Olen siis ollut piiiitkästä aikaa kotona, ja se tuntuu ihan hullulta. Jokseenkin hieman tylsältäkin. (Sorry rakas perheeni) Siskonpoika on ollut yökylässä ja sen kanssa oon sitten kuluttanut aikaa. :)   On se vaan maailman ihanin <3 

... Mä en tiedä, onko ihan järkevää "purkaa" asioita blogiin, mutta .. niin, kirjoittaminen helpottaa kummasti.

Sen lisäksi, että flunssa ahdistaa mua, mua ahdistaa kaikki muukin. Mä en enää tiedä, miten mun pitäis elää tää mun elämä. Tätä on nyt jatkunut aika pitkään, enkä tiedä milloin tää menee ohi. Jos menee?

Tuntuu ku oisin vaan paperinpalanen, jota tuuli heittelee miten tahtoo. Tuntuu, että minä hetkenä tahansa saattaa pamahtaa tuhansiin palasiin. Takerrun, loukkaannun, epäilen, pelkään, peräännyn ja kaikkea siltä väliltä. Tietyllä tavalla on kamalan turvaton olo, tuntuu että ei oikein ole pohjaa jalkojen alla. Aivan ku ois vaan tyhjän päällä. En osaa enää olla mitenkään. Muiden seurassa sanon asioita, joita en ajattele, ja ajattelen paljon asioita, joita pitäs sanoa, mutten sano. Pelottavinta on, etten enää edes meinaa tuntea itseäni. 

Oon aina tiennyt, kuka mä oon, mitä mä haluan, ja mitkä asiat on mulle rakkaita, mitä mä pelkään ym.

Nyt tuntuu, että mä en ehkä oikeastaan tiedäkään. Suoraan sanottuna mulla ei ole varmaan ollut koskaan näin paskaa tunnetta. Kaikista typerintä on se, että vaikka musta tuntuu, että mun sisin on revitty riekaleiksi, niin silti vaan hymyilen ja uskottelen jopa itselleni, että kaikki on hyvin. Ei näköjään olekaan.

En halua kuulostaa miltään typerältä angstilta........... koska mä en tahdo valittaa. On monia asioita, jotka on hyvin ja joista saa olla kiitollinen. En vaan voi sulkea sivuun enää sitä tosiasiaa että KAIKKI ei ole hyvin.

Nyt voisin keskittyä muihin asioihin, etten jää vellomaan tähän.

bye

-Millhouse

This can't be true!

Häivyin facebookista noin puoli vuotta sitten. Poistin tunnukseni LOPULLISESTI.
Siitä asti oon ollut helpottunut päästessäni facesta eroon, ja hehkuttanut kaikille, kuinka ei oo yhtään ikävä!
... tuollaisia asioita ei pitäis hehkuttaa. Tässä sitä nyt ollaan: MULLA ON KAMALAT VIEROITUSOIREET!  Oon parin viimesen päivän aikana harkinnut vakavasti uudelleen liittymistä.
Mä en voi sortua siihen enää. :o

T. Annika Millhouse, joka uskoi, ettei facevieroitusoireita ole olemassa.

Nips naps!

Olen viime päivien aikana tajunnut, kuinka kyllästynyt oon mun hiuksiin!
Siksipä aionkin antaa parturin uudistaa mun ilmettä. En kuitenkaan vielä tiedä, että miten.
Se on ainakin varmaa, että mun hiuksia lyhennetään jonkin verran. Ei nyt ihan kamalasti, sen verran hiuksirakas oon kuitenkin :) Oon myös miettinyt, jospa leikkauttaisin kerroksittain ni hiukset ei ois niin lässähtäneen näköiset. Mä tunnetusti en osaa päättää mitään, joten otan ehdotuksia vastaan! :D


Kiitos.

Lyhyt, kylmä kesä oli ja meni.

Hokasin, että oon kirjoittanut tänne viimeksi juhannuksena! :D
Paljon on tapahtunut tällä välillä, kun en ole blogia päivitellyt. Päivät on kuluneet tytsyjen kanssa hengaillessa aamusta iltaan. Öitä on valvottu, ja roskaruokaa syöty niin, että se alkaa tulla jo korvista ulos. :')
Syksy on alkanut lennokkaasti, ja sain töitä päiväkodilta. Ensi kuussa pitäs aloittaa. Olin aivan kuvitellut,
että joutuisin taas istumaan kotona peukaloita pyöritellen, mut eei. :)
Tällä hetkellä olen lapsenvahtihommissa. Poika nukkuu vielä, niin päätin tappaa aikaa tietokoneen äärellä. :)

Elämä se menee vaan eteenpäin, tapahtui mitä tahansa. Jotenkin sisäisesti on jumissa, vaikka muuten kaikki on hyvin. Tuntuu et pystyn hengittää ja elää, mutten mun sisimmässä. Sisäisesti oon jähmettynyt.
Kai se vaan johtuu siitä, että nää sisäiset möröt on vihdoin kohdattava ja käytävä läpi, ennenkuin pystyn jatkaa eteenpäin. Jumala ei ole kaukana, mutta itse olen repinyt itseäni kauemmas. Typerää.

Ahdistaa, itkettää, pelottaa, suututtaa yms. Tällaisia mun tunteet on olleet jo jonkin aikaa.
Ne kiertää kehää, ja toistaa itseään. Sitä vaan niin haluais irti itsestään. Se ei vaan onnistu.
Mutta mä en usko, että Jumala haluaa mun pääsevän irti itsestäni.
Siksi mä en usko tän inhottavan kierteen olevan lopullista. Tämä on vain vaihe. Loppurutistus?


Tulee päivä, jolloin oon oppinut tästäkin jotain. Hope so.
Siihen asti se on vaan tätä. :P

-Annika

Juhannus-suunnitelmia

Näin ne tilanteet ja suunnitelmat voi muuttua.
Vielä pari päivää sitten mulla ei ollut mitään juhannuksen varalle,
nyt olenkin huomenna lähdössä keuruulle juhannuskonferenssiin!
Sisko pyys mukaan, ja tottakai mä suostuin.
Mennään Pe-La väliseksi yöksi. Kukkaronkin mielestä yksi yö riittää. :-)

Ja mitä ois päivä ilman draamaa? mua ois kovasti kaipailtu tänään, ja sitten vedetään herne nenään, kun en ehdi pakkaamisiltani tavata.  :')

On se hyvä vähän päästä toisiin maisemiin. Joskus sitä vaan niin kyllästyy samaan maisemaan, ja samoihin naamoihin. Mä en ole mikään tuuliviiri,
mutta todella usein pitää saada irtautua kaikesta, ja hengähtää.
Olen huomannut, että se on mulle elintärkeää.

Päässä pyörii paljon ideoita, mitä tekisin kesän jälkeen.
Vielä en ole löytänyt vastausta, mutta ainakin musta tuntuu et mun edessä on paljon ovia auki. Musta ei oikeastaan ole koskaan tuntunut tältä.
Toiveikas olen toki ollut usein, mutta aina kuitenkin epävarma mahdollisuuksieni suhteen. Nyt saa epävarmuus jäädä kokonaan pois. :)

Ainakin sen tiedän, että suunnitelmissa ois muuttaa kesän jälkeen omaan kämppään. Jotenkin ollut pidemmän aikaa vahva tunne, et ois mun aika.
Mutta siitä sitten enempi, kun asia on ajankohtainen.

Nyt täytyy mennä hoitelemaan tekemiset alta pois, että jää aikaa pakata yms.

Siunattua juhannusta!

P.S. Olkaa ihmisiksi!
(Itsellä tarkoituksena lähentää suhdetta Jeesukseen tänä juhannuksena. Jotenkin vaan jähmettynyt ja etääntynyt omalla karmivalla tavallani, ja nyt ois aika pistää piste tälle haahuilemiselle. Mä rakastan Jeesusta, eikä mun elämällä ole mitään merkitystä ilman Häntä. <3 )

 -Annika

.....

                           Tänään on hyvä päivä.
Posti toi uuden puhelimen, ja sen mekon josta olen aikaisemmin vaahdonnut.
Päivät on kulkeneet ihan mukavasti... ulkona on ollut nätti ilma.
Tylsyyskin on tullut vierailemaan, eikä oikein tule lähdettyä ulos kun ei ole tekemistä. Yksin on tylsä tehdä mitään. Jenican ja Sirjan kanssa ollaan paljon kuljetty yhdessä viime viikot. Nyt olen muutaman päivän ollut kotona, ja oltiin Hannan kanssa suunniteltu, että vietettäis sen vapaapäiviä yhdessä, mutta siihen iski flunssa. Snif. 

Sunnuntaina meidän seurakunnassa oli lähtö-ja tulojuhlat. Pastori lähti, tilalle tuli uusi pastori  ja nuorisotyöntekijä. Oisin mielelläni mennyt sinne, mutta olin sen verran huonovointinen, ettei ollut voimia lähteä.

Eilen kävin katsomassa siskon poikaa, Markusta. Alkoi heti innoissaan tanssia ja esitellä lelujaan, kun huomas, että tulin käymään. Oli kuulemma kulkenut koko päivän mun kuva kädessään. On se vaan niiiiiin rakas <3


Vois keksiä jotain kehittävää, joten lopettelenpas tähän.
Tässä vielä kuva puhelimesta, jonka hommasin. :)

Se oli rakkautta ensisilmäyksellä tän puhelimen kohdalla.
Kyllähän se harmittaa, että vasta helmikuulla ostin itselleni puhelimen, mutta se alkoi hajota ihan tuosta vaan, niin päätin  etten samsungia enää osta. Kyllä nokia vaan on paree. :)

Bye & Siu!

                            
                                                  -Annika-

Keskiviikkopäivän loppukevennys?

Ajattelin hieman purkaa, mitä mieleen on noussut tämän päivän aikana
aiheesta, josta puhutaan joka paikassa. Televisiossa, radiossa, lehdissä yms.
Rakkaudesta. Itsehän en voi sanoa, että olisin koskaan ollut rakastunut.
Kuitenkin sisimmässä on kaipuu löytää Se Oikea, Jumalan tarkoittama mies, jota saisi rakastaa niin paljon kuin sielu sietää.

On tullut seurattua sivusta rakastuneita pareja, joiden onnellisuus paistaa kilometrien päähän. Kaikki tämä aika, kaikki nämä vuodet on ollut aikaa tutkia omaa sisintään, ja sitä, mitä mä haluan.
Kuten sanoin, haluan löytää Jumalan minulle tarkoittaman miehen, mutta samaan aikaan kammoan ajatusta, että joku astuisi elämääni.

Tällä hetkellä olen aika vahvasti sitä mieltä, että on aika pieni todennäköisyys löytää mies, josta ei loppujen lopuksi paljastuisi omistushaluinen, väkivaltainen, psykopaatti tai muuten vain tästä maailmasta pihalla oleva.
En halua kuulostaa mitenkään angstiselta, tämä on vain mielipiteeni nyt.
Olo on tyytyväinen, kun saan suojeltua sydämeni kaikelta, mikä voisi satuttaa.
Olo on erittäin tyytyväinen, kun saa hallittua ajatuksensa ja tunteensa.

Onneksi nyt ei ole tielle edes sattunut ketään miekkosta.

Olen vain todennut itsekseni, että loppujen lopuksi olen aika hankala tapaus.
Se, joka joskus yrittää mun sydämen viedä, saa tehdä TODELLA paljon töitä sen eteen. Aina kuulee sanottavan, että Jumalalla on varmasti joku varattuna. Haluan uskoa siihen, ja kai mä uskonkin. Mutta ikäväkseni olen huomannut,
että mun luottamus täytyy ansaita kivikkoisen tien kautta. Sellainen mä olen.
En tiedä olenko ollut alusta asti, vai onko elämä muovannut musta sellaisen.

Musta tuntuu joskus, että ihmiset säälii mua koska olen sinkku.
Ihmetellään, ja puntaroidaan miksei mulla ole ketään. Mun mielestä se  on nyt vain onni. Itsekin olen miettinyt, olenko sinkku omasta tahdostani vai ihan niin, etten voi asialle mitään. Taidan olla vähän kumpaakin. :)

En voi sanoa muutakuin että onnea sille miehelle, joka joskus haluaa mun sydämen ryövätä. Hih. ^^

Kesä, eikä mitään tekemistä.. PÖH!

Flunssa ei hellitä. En ole viitsinyt ulkonakaan kovin olla sen vuoksi.
Kaiken tän keskellä ollaan tytsyjen kanssa suunniteltu Jenican synttäreitä.
Lahjaidea ois jo tiedossa, mutta mun täytyis vaan saada inspiraatio tehdä se.
Jos mun päässä ei ala pian pyörät pyörimään, niin oon pulassa. Alkaa nääs aika käydä vähiin. Oh God help me!

Tulin eilen illalla miettineeksi, miten paljon asiat voi muuttua vuodessa.
Ystäväporukka on muuttunut viime kesästä, ja mäkin olen jälleen muuttunut.
Oon sellainen ihminen, joka ei oikeastaan pidä muutoksista. Mutta mussa muutos tapahtuu yleensä hitaasti ja huomaamatta. Siksi se ei kai pelota mua.
Eri asia, jos ystäväpiirissä tai perheen keskellä tapahtuu suuria muutoksia.
Joka tapauksessa, oon taas huomannut, että mun itsevarmuus on kasvanut.
Vaatekaappi on täynnä mekkoja, joita en ois ikimaailmassa kehdannut pitää muutakuin kotona. Nyt olen ollut jatkuvasti liikkeellä mekoissa. :-)

... Tilasin muuten jälleen uuden mekon. Tällä kertaa seppälästä.

                                                Miltäs näyttää?
Mä ainakin tykkään tosi kovasti. Niin kovasti, et tosiaan tilasin sen. :)

Odottelen myös nuottivihkoa saapuvaksi. Sen pitäis saapua ylihuomenna.
Jippii-kuoron Majakaksi maailmaan- nuottivihko. Lapsuudesta jäänyt rakkaina ne laulut mieleen, niin oli pakko tilata, että saa sitten pianolla soitella ilokseen. :-)

Eiköhän tässä ollut kaikki tältä erää.

Siunattua kesäpäivää!

                                              -Annika

Kauan kaivattu KESÄ!

Lauantaina oli koulun päätösjuhla. Sali oli täynnä valmistuvia ja valmistuvien läheisiä. Rehtori kutsui vuorollaan oppilaita hakemaan todistuksensa.
Hieman jännitti, kun oma nimi kuulutettiin. Rehtori ojensi todistuksen ja kätteli. Linjanvalvoja halasi ja toivotti hyvät jatkot + ojensi ruusun. :)
Oli iloiset, mutta haikeat tunnelmat. Siinä katselin luokkalaisiani, ja ikävähän siinä iski. Se on varmaa, etten tule koskaan unohtamaan tuota koulua.

Todistus tosiaan näyttää hyvältä, ja olen todella ylpeä itsestäni. En kuitenkaan julkaise tänne numeroita, niinkuin joillakin on tapana tehdä. :D

Päätösjuhlan jälkeen sain viettää muutaman tunnin Hannan kanssa. Käytiin kaupalla ostelemassa herkkuja, ja pelailtiin pullonpyöritystä. Kävelylläkin tuli käytyä hienon sään kunniaksi. :)  Oltiin suunniteltu, että Hanna jäis yöksi, mutta se kutsuttiin töihin joten se siitä suunnitelmasta. Onneksi tämä kesä saapui, niin on enempi aikaakin sitten kyläillä toistemme luona.

Lauantai-iltana suunnistin nuorteniltaan. Oli mukavaa ja piristävää.
Nuortenillan jälkeen minä, Jenica ja Sirja oltiin ajelulla tuttuun tapaamme, ja nähtiin siinä eräs vanha ystäväkin pitkästä aikaa. :)

Eilen mulla ois ollut pyhäkouluvuoro, mutta yhtään muksua ei ollut paikalla, joten pidänkin vasta ensi sunnuntaina. Kokous oli ihan hyvä. Vierailevia puhujia ja muusikoitakin oli eksynyt paikalle. Kokouksen jälkeen ehdin pariksi tunniksi kotiin, kun lähdin taas Jenican ja Sirjan matkaan. Mietittiin, että minnekä sitä menis rukoilemaan ja lukemaan sanaa. Ehdotin, että mentäisiin näkötorniin. (MINÄ EHDOTIN!) ja vietettiin mukavat tunnit siellä yläilmoissa. Oli ihanan rentouttavaa rukoilla, ja niin rauhallinen ilmapiiri.

Mulla on ollut aina tapana odottaa ja toivoa kesältä jotain. Nyt päällimmäisenä nousee mieleen vain se, että saisin oikeasti syttyä palavaksi Jumalalle. Hävettää myöntää, että kovasti odotan ihmeitä ja johdatusta, mutten itse tee mitään minkään eteen. Siihen on tultava muutos.

Siispä rakas Jeesus,
mitään muuta en sulta tämän kesän
suhteen toivo,
kuin sitä,
että valtaisit mun sydämen ihan täysin.
Sytyttäisit mun sydämen sun puoleen
niin, etten näkisi enää mitään muuta
kuin sut.

Pöö!

Meillä loppui koulu jo 13.00, ja kuten arvata saattaa, istun vieläkin koululla. Kyyti saapuu vasta kolmelta,  mutta onneksi on olemassa tällainen atk-luokka jonne saa kaikessa rauhassa tulla. :-)
Opettaja on ahkerasti haastatellut oppilaita tänään, ja näyttänyt miltä todistus tulee näyttämään.
En voinut vastustaa kiusausta, ja niimpä kurkistin numeroitani. HYVÄLTÄ NÄYTTÄÄ!
Oon todella ylpeä itsestäni. Kun aloitin tän koulun, mun tavoitteena oli vaan saada se todistus.
Jossain välissä sitten tajusin, että sen todistuksen pitää myös näyttää joltain. Nyt voin todeta, että tavoite saavutettu. Kiitos Jeesus!

Lähdin eilen illalla Jenican ja Sirjan kanssa ajelulle, ja päädyttiin näkötornille. Tytöt yritti suostutella mua kiipeämään ylös asti. (välillä turhankin innokkaasti.) Kiipesin kohtalaisen korkealle, mutta käännyin takaisin. Pelko voitti. Ehkä mä vielä joskus kiipeän ihan ylös asti. Ehkä joskus.
Loppuilta kului parkissa, ja pidettiin pieni rukoushetki. Oli todella virkistävää rukoilla... jotenkin on ollut sellainen "erämaakausi" menossa viime aikoina, eikä raamattuun ole tullut koskettua.. saati sitten rukoilla. Tytöt löysi just oikeat sanat, ja nyt tuntuu edes hieman kevyemmältä kulkea.

Kyllä Jumala mua kuulee. On kuullut aina. Kulkee vierellä, eikä koskaan poistu.
Sitä on vaan jotenkin kohdannut taas oman syntisyytensä, ja kompastunut ainaisiin kompastuskiviin.
... ihana tietää, että vaikka olen tällainen tohelo, niin Jumala silti rakastaa mua.

Just nyt mä rakastan mun elämää tosi paljon.

Ajatukset lentelee perhosten lailla, kun yritän metsästää niitä haavilla.

Koko viikko ollut täynnä kokeita, mutta kunnialla on selvitty. Biologian kokeesta tuli 8, samoin äidinkielen aineesta. Kirjoitin aiheesta " Mitä kymppiluokasta jäi käteen?". Mitä siitä nyt jäi? niin paljon, ettei kaikki mahtunut edes paperille. Nautin pitkästä viikonlopusta, mutta pala kurkussa odotan koulun loppumista. Mä tiedän, että jään kaipaamaan tuota koulua aivan älyttömästi.

Huomenna suunnistan heti aamupäivästä alahärmään, Hannan luokse.
Oltiin aluksi suunniteltu, että se tulis tännepäin mutta työt tuli väliin, ja nyt sitten päätin mäkin mennä joskus sinnepäin. :)

Olin eilen PIIIIITKÄSTÄ aikaa Jenican kanssa ajelulla. Törmättiinpä siinä samalla kahteen vanhaan mieheen, joiden auto ei lähtenyt käyntiin. Kiltteinä tyttöinä jäätiin sitten tietenkin auttamaan niitä, ja vedettiin niiden auto käyntiin. Palkaksi saatiin 5 euroa vastusteluista huolimatta.

Tänään mua on vaan tylsistyttänyt. Väsyttänyt. Tympäissyt.
Kello tuntuu kulkevan todella hitaasti, kun odottaa huomista.
Youtubestakin löytyy vaan masentavia lauluja, jotka luo sellaisen tunteen, kuin olis menettänyt kaiken. Ei siitä sen enempää.

Vois vaan ruveta värittelemään noita värityskuvia, joita tulostelin perjantaina koululla. T: Annika 6v. Ei vaan, oikeastaan värittäminen on terapeuttista.
Kuten mikä tahansa muu asia, mihin voi keskittyä niin, että kaikki muu katoaa.

                                                    -Annika-

Perusperjantai

Koulussa on nyt ollut niin paljon kokeita,

että olen ollut

viime viikot erakoituneena huoneeseeni

lukemaan.

Sen vuoksi täällä blogissakaan

ei ole tullut käytyä.

Konsertti oli ja meni.

Muutin viime hetkellä mekkovalintaani,

kun löysin halpa-hallista

ihanan, kesäisen mekon.

Niiden kanssa laitoin valkoiset legginsit,

ja ballerinat oli perusmustat.

Sitten itse esiintymiseen;

Lautturi meni ihan ok,

vaikka jännitin TODELLA paljon.

Pari sanaa jäi uupumaan muistikatkoksen vuoksi,

mutta se ei näköjään

ollut huomattava virhe.. luulisin.

"My heart will go on" meni hyvin.

Jännitys kaikkos,

ja ääni alkoi kuulostamaan paremmalta.

En kuitenkaan kiinnittänyt yleisön ilmeisiin huomiota.

Laulunopettaja sitten myöhemmin kertoi,

että ihmiset oli pyyhkineet silmiään.

Meni se sitten kai ihan hyvin?

Kävin eilen kouluterveydenhoitajalla,

ja se passitti mut terveyskeskukseen verikokeisiin.

No, tänään heti aamusta laboratorioon,

ja kolme putkea verta musta imaistiin.

Hemoglobiini 97.

Ihmekös, kun onkin väsyttänyt ja huimannut.

Sen jälkeen lääkäriin vähän muidenkin asioiden vuoksi,

ja taas piikitettäväksi.

Jatkossa vielä jotain lisätutkimuksia. Nice.

Mä en ole koskaan pelännyt verikokeita,

mutta tänään mielessäni rukoilin

aivan paniikissa,

että :" Jeesus, älä anna sen sattua"

Mitä mulle on tapahtunut? :D

.... olen miettinyt viime aikoina,

että mistähän löytäis paikan jonne paeta.

Ei siis missään negatiivisessa mielessä paeta,

vaan kaipaan omaa rauhaa.

Kaipaan omaan rauhaan luonnon lähelle.

Vain minä ja ajatukset.

... ja iso, äänekäs perhe,

mutta siltikin vain minä ja ajatukset.

Jos vaikka löytäis inspiraatiota

maalaamiseen, kirjoittamiseen ja biiseihin.

Sais se kesä jo saapua. :)

mutta siihen asti tsempataan opiskelujen suhteen

ja muiden asioiden,

kunnes niille joille kesäloma suodaan,

pääsevät lomalle!

-Annika

Otsikko

Löysin aikaa istua alas kirjoittamaan.

Kaikenlaista on sattunut sillä välin,

kun en ole päivitellyt kuulumisiani.

Hanna on ollut ahkerasti meillä viime aikoina yökylässä,

sillä se sai töitä tuosta naapurissa sijaitsevasta

vanhustentalosta.

Ja minä, kiitos Herralle,

en jäänyt rypemään pohjamutiin,

vaan starttasin koulunkäynnin aivan uudella innolla.

Konsertti lähenee, ja tilasin stockmannilta

ihanan mekon.

Löysin seppälästä siihen kivan boleron.

Molemmat on mustia,

joten legginsit ja kengät

täytyy olla värilliset.

Koulusta on ollut nyt vapaata perjantaista asti,

ja huomenna meillä onkin sitten lanssiviikko.

Ollaan ilmoittauduttu erilaisille kursseille,

ja huomisesta lähtien olen kurssilla nimeltä:

Monikulttuurisuus taiteen silmin.

Siitä tulee varmasti mielenkiintoista.

Tosiaan lähdettiin lauantaina alajärvelle arvokas-tapahtumaan

Sirjan ja Jenican kanssa.

Oli enkeleitä matkassa,

sillä yhdessä mutkassa auto lähti luisumaan,

ja pyörähti ympäri.

Ei nyt kuitenkaan katon kautta,

mutta oli lähellä,

ettei lennetty jorpakkoon.

Puita kun oli kammottavan lähellä.

Päästiin kuitenkin jatkamaan matkaa perille asti,

ja tapahtumassa en valitettavasti kuullut saarnoja ollenkaan.

Sali oli täynnä, ja eteinen oli täynnä,

joten en edes änkenyt sinne.

Lähdettiin aikaisin ja käväistiin lapuan grillin kautta.

Vielä kahdentoista nurkilla oltiin Jenican kanssa

Sirjan luona.

Meitä kaikkia väsytti aivan liikaa,

ja naurettiin aivan typerille asioille.

Hyvä, että päästiin ovesta ulos...

toivottavasti naapurit

eivät luulleet,

että oltiin humalassa.

Nyt pari päivää olen järjestellyt huonettani.

Siellä pistettiin järjestys aivan uusiksi.

Pari liikalihavaa huonekalua heitettiin ulos,

ja nyt huone on paljon viihtyisämpi.

Sain myös ihka oikean pianon

päivien iloksi.

Olisi vielä järjesteltävää,

mutta välillä on pakko pitää paussia,

muuten ei pää kestä.

Nyt palailen järjestelemään,

että Hanna mahtuu yökyläilemään. :)

Siukuli siu!

-Annika

ps. Tässä vielä kuvat mekosta ja bolerosta :P

Elämää, ei sen enempää.

Mulle tulee joskus sellainen tunne,

että kuinka elämä vaan onkaan ihanaa.

Kutsun sitä ah- elämykseksi.

Viimeksi äsken mut valtasi ah-elämys.

Katselin ikkunasta ohi ajavia autoja,

ja tutkiskelin katseellani

kuinka ruoho alkaa tulla esiin lumen alta.

Kaiken myllerryksen jälkeen

tuntuu hyvältä tuntea elävänsä.

Mulla on jäänyt kaikkea nyt väliin.

Ollut pienellä paussilla.

Sairasteluja,

henkistä väsymystä,

koulunkäynti sekaisin.

En ole edelleenkään keksinyt siihen ratkaisua.

Poissaoloja on paljon,

mutta en ole voinut sairasteluilleni mitään.

Enkä omasta mielestäni ois ansainnut opettajan loukkaavia kommentteja.

Olin valmis pysäyttämään kaiken.

Mut ei... ei näin.

Kuron kiinni sen, mitä oon jäänyt jälkeen,

ja teen parhaani saadakseni todistuksen käteen.

Hyvä etten ole vaipunut masennukseen

kaiken tän keskellä.

Mutta en salli sitä itselleni.

Olen käynyt sen laakson läpi,

enkä palaa sinne enää koskaan.

On suurta Jumalan armoa, että edes koskaan palasin sieltä.

Mä olen vahva nainen.

Näin ainakin haluan uskoa.

Koulu on pian ohi,

ja vaikka nyt saattaa näyttää toivottomalta,

niin 26. toukokuuta

tällä tytöllä on todistus kädessä.

Sitten tämä taistelu on ohi.

Pitäkää peukut pystyssä,

ja kädet ristissä.

-Annika

Like a rollercoaster ride....

En ole löytänyt aikaisemmin aikaa istua kirjoittamaan.

Kuitenkin viime viikko, hiihtoloma, meni hyvin.

Ei tullut pahemmin yökyläiltyä,

kun Hanna vuorostaan sai flunssan.

Siskoilla oli ystäviä yökylässä,

ja vanhimman siskon poika, Markus,

oli meillä hoidossa.

Tosiaan, sunnuntaina oli jännittävä päivä.

Meillä oli seurakunnankokous.

Kaikkien muiden tärkeiden päätösten jälkeen alettiin

keskustelemaan nuorisotyöntekijästä.

Minä ja Jenica jännitettiin,

kuin ekaluokkalaiset ensimmäisenä koulupäivänä.

Siinä oli monia puheenvuoroja,

ja seurakunnalla oli selvä visio siitä,

millainen nuorisotyöntekijän tulisi olla.

Minä ja Jenicakin siinä sitten ilmaistiin oma mielipiteemme.

Sitten alettiin äänestämään.

Kun laput oli kerätty ja laskettu,

tulokset julkaistiin.

Sanna-Kaisasta tuli meille nuorisotyöntekijä!

Siinä vaiheessa teki vain mieli kirkua,

mutta päätin kuitenkin käyttäytyä asiallisesti.

Ilmeisesti koko seurakunta huomasi meidän onnellisuuden,

kun sanoivat :

"Tekiskö mieli taputtaa?"

ja niin koko seurakunta taputti kovaan ääneen.

Nyt arkeenpaluun bonuksena vk:n lopun ilo haihtui.

Sen sijaan kamala taakka kaatuu harteille.

Mulla on koulusta paljon poissaoloja,

koska olen sairastellut tänä vuonna paljon.

Kaiken lisäksi on poissaoloja kyyditysongelmien vuoksi.

Opettajat ovat tietoisia molemmista,

mutta sivuuttavat asiat ja valittavat minkä ehtivät.

Parhaani olen koulussa tehnyt.

Eilen mua ahdisti ihan toden teolla...

mun sisimmässä kävi kamala tahtojen taistelu,

ja itkin melkein silmät päästäni.

Päädyin risteykseen;

Lopetanko koulun vai en?

Oli TODELLA lähellä, etten lopettanut.

Kuuntelin mp3:sta ja siinä alkaa soida

Praise you in this storm..

hetken päästä kaikki ajatukset lopettamisesta haihtui pois,

ja tuntui aivan, että sain jostain voimaa.

Niimpä päätin jatkaa.

Mä en voi luovuttaa, enää 3 kk ja kaikki on ohi.

Sain jälleen todeta,

että ilman Jeesusta, mulla ei ole voimia jatkaa elämää.

-Annika

Se ois loma.

Flunssa päätti pahentua tällä viikolla,

jonka vuoksi olen siis ollut kotona,

ja napsinut lääkkeitä nassuun.

Ei nyt enää niin kamalan karmea olo ole,

mutta nenä on tukkoinen,

ja aamuisin kurkku kipeänä.

Lueskelin eilen vanhoja päiväkirjoja,

ja rupes välillä oikein ahdistamaan kaikki se,

mitä niille sivuille on vuodatettu.

Toisaalta taas tuli mahtava olo siitä,

että olen saanut aivan kuin uuden elämän, uuden alun.

Tänään alkoi hiihtoloma.

Olen kovasti suunnitellut Hannan kanssa yökyläilyjä

puolin ja toisin.

Keväästä on tulossa kuulemma ennätyslämmin,

ja se saa mun mielen niin korkealle että!!!

Illalla on kokous,

ja tarkoitus ois suunnata sinne Jenican kanssa.

En olekaan sitä nyt muutamaan päivään nähnyt.

Päässä on risteillyt viime aikoina niin tuhottomasti ajatuksia,

että on vaikea saada kaikkia asettumaan aloilleen.

Olen puntaroinut asioita aika paljon,

ja olen päättänyt kieltäytyä kaikista ylistysvastuu-pyynnöistä,

joita mun eteeni ehkä tulee.

Siksi, että haluan päästä sisään siihen oikeaan ylistykseen,

ettei se ois sitä ihmisille laulamista,

vaan ois ikäänku suora yhteys taivaaseen

ja se ois suoraan Jumalalle osoitettua.

Ylistyksen tarkoitus on palvoa ja ylistää Jumalan suuruutta,

ja Hänen ihmeellistä rakkauttaan.

Siksipä mä en aio olla ylistysvastuussa ennenkuin sisäistän täysin

ylistyksen oikean tarkoituksen.

Haluan vaan olla niin lähellä Jumalaa.

Siinä on hyvä olla.

Siunausta jokaisen päivään!

-Annika

Jotain menneestä viikosta.

Kävin tällä viikolla lääkärissä,

kun on ollut kipua poskionteloissa yms.

No, siellä oli sitten jotakin tulehduksen tapaista,

ja mulle määrättiin lääkekuuri.

En ole kuitenkaan saanut vielä aloitetuksi sitä,

mutta huomenna täytyy.

Kouluviikkokin mennyt aivan plörinäksi tuon takia.

Torstaina mun ihana ystäväni, Hanna,

tuli yökylään.

Oli mielettömän hauskaa,

niinkuin aina.

Perjantaina Hanna lähti sitten kotiin,

ja mä lähdin käymään Jenican ja Sipen kanssa Hannulla.

Eilen oli nuortenilta ja siellä oli toinen nuorisotyöntekijä ehdokas paikalla.

Meillä oli tosi mukava ilta,

sellainen rento ja tiivis.

Vielä eilen päivällä en ollut täysin varma,

kumpi nuorisotyöhön tulisi valita.

Nuortenillan jälkeen olin täysin varma.

Mulle ja Jenicalle iski samanlainen varmuus samasta ihmisestä.

Eli näyttää siltä,

että me ollaan päätös jo tehty.

Tänään kokouksessa se varmuus vaan vahvistui,

ja juteltiin vielä siinä kahvipöydässä tän ehdokkaan kanssa.

Seurakunnan kokousta odotellessa...

siellä tehdään se lopullinen päätös sitten.

On nyt ollut mielettömän mahtavat fiilikset siitä,

että ei tarvitse enää epätietoisena miettiä sitä,

tuleeko tuonne koskaan ketään nuorisotyöhön.

Me ollaan löydetty se,

mitä ollaan etsitty.

Kiitos kuuluu Jeesukselle. <3

-Annika



Näin vapaapäivän kunniaksi on hyvä istua alas kirjoittamaan.

Sain tänään etätehtävät tehdyksi, ja pitäis jossain välissä lukea ruotsin kokeisiin.

Väsäilin tuossa ystävänpäiväkortteja....

en ole kovinkaan hyvä askartelemaan,

mutta nyt viime "juhlina" on tullut kovasti tehtyä kortteja.

Huominen päivä on taas yhtä edestakaisin juoksemista.

Koulussa pitäisi olla sinne neljään asti,

mutta mä hyppään bussiin jo kolmen maissa.

Täytyy ehtiä laulu-ja pianotunnille.

Huhtikuun konserttilaulut on jo valittu, ja niitä pitäisi opetella ulkoa.

Päädyttiin valitsemaan kaksi laulua jotka on siis:

My heart will go on & Lautturi.

Hieman on tullut epäröityä,

että miten ääni kestää tuossa ensimmäisessä laulussa,

mutta mun täytyy vaan uskaltaa käyttää ääntäni rohkeammin.

Olen nääs huomannut,että tuon laulun kohdalla piipitän,

ja ikäänkuin peittelen ääntäni.

Huomisella tunnilla aion kyllä antaa kaikkeni tuon laulun suhteen,

sillä jos en nyt rohkaistu laulamaan sitä niin sydämestä kuin koskaan,

niin voin olla varma, ettei konsertti mene kovin hyvin.

Tosiaan laulu-ja pianotunnin jälkeen ehdin tunnin olla kotona,

kun lähden rukoilemaan ihanan ystäväperheen luokse.

Siellä vierähtää varmaan muutama tunti,

ja siellä voin sitten Jenican kanssa juoda ystävänpäiväkahvit.

Käy se niinkin.

 

Oli muuten aivan paras mitä laulunopettaja sanoi viime tiistaina:

 

"Sulla on niin omaperäinen ja voimakas ääni, että kun sä olet laulanut

niin whum, ja tila jää tyhjäksi.

Siitä on vaikea muiden yrittää laulaa samalle tasolle."

 

Ehkä ihanin opettaja ikinä.<3

 

-Annika

Sunnuntai ja punnitustunnelmia

        

Ensimmäinen laihdutusviikko takana.

Täytyy myöntää, etten ole oikein kaikkina päivinä panostanut tähän,

niinkuin olis pitänyt, mutta olen kuitenkin muuttanut ruokailutapojani ja pyrin liikkumaan päivittäin.

Mulla on ylöskirjattuna viikoittainen kunto-ohjelma ja sen mukaan on nyt pyritty menemään.

Yllätyin tässä yksi päivä,kuntopyörräillessäni, että puolen tunnin polkeminen ei tuntunut missään, koska ennen en ole pystynyt kovinkaan kauaa polkemaan. Astuin tänään puntarille kauhuissani siitä, mitähän se mahtaa ilmaista mutta lukema näytti sitä, että tällä viikolla multa on pudonnut 1,4 kg! Se on jo hyvä alku, koska oletin ettei multa pudonnut yhtään. :')

Eilen oli nuortenilta.

Toinen nuorisotyöntekijä ehdokas oli iltaa viettämässä meidän kanssa, ja oli mukava ilta.

Leikittiin sellaista leikkiä, kun psykiatri. Minä ja Soile oltiin psykiatreja ja aivan pihalla koko leikistä. :D

Meidän täytyi kysyä piirissä istujilta kaikkia kysymyksiä maan ja taivaan väliltä, ja sitä mukaan yrittää saada kiinni leikin juonesta. Ei siinä mennyt kun jotain tunti, ennenkö arvasin leikin tarkoituksen. Hyvä minä.

Nuortenillan jälkeen oltiin Jenican kanssa ajelulla..as always, ja kun pysähdyttiin tankkaamaan ohi ajoi auto täynnä nuoria miehiä.. typeriä nuoria miehiä. Yksi irvisti lasista ja näytti mulle keskisormea. Kiitti vaan!

No, heti sen jälkeen alkaa kuulua miehen huutoa :" Jätkät, tulkaas täälä on jotain naisia!".. siinä vaiheessa kaasu pohjaan ja pois paikalta. Jotkut ihmiset on idiootteja.

Tänään on ihan perus sunnuntai. En jaksanut lähteä kokoukseen.. jokseenkin vetämätön olo.
Kaipa tämä tästä illaksi menee ohi. Toivottavasti.

Huomenna vapaapäivä koulusta, Jiihaa!

Siunattua sunnuntaita!

-Annika

Taas yksi koulupäivä takana. Nyt väsynyt olo ja jostain kumman syystä
mua on huimannut älyttömästi koko päivän. Mua oikeastaan on huimannut jo viikon enemmän tai vähemmän, mutta tänään enemmän.
Anyway, kävin ostamassa tänään uuden puhelimen :

Päädyin tähän valintaan koska se oli halpa ja viimeinen kappale.

Kaiken lisäksi valkoiset puhelimet on ihania <3

lovethissomuch <3

Haaste vastaanotettu.

Aloitin tänään laihdutuskuurin. Sen, jonka lupasin uudenvuoden lupauksessa jatkaa loppuun.
Tähän tottuu aika helposti, ja mulla nyt putoaa paino het siitä, kun aloitan terveellisemmän ruokavalion. Mun ruokailutottumukset ei ole olleet terveellisiä, myönnetään, mutta ensimmäisen onnistuneen laihdutuskuurini aloitin vuosi sitten tähän aikaan (ironista) ja sain pudotettua 9 kiloa.
Kesän aikana oli hirveän vaikea laihduttaa ja niinpä laihduttaminen jäi kesätauolle.. ja siltä tauolta tässä ollaan palaamassa. Tässä välissä painoa on noussut vain 3 kiloa, joten on helppo jatkaa.
Tällä kertaa vien tämän loppuun asti. Tämä on sen arvoista. Paljon helpompaa nyt on laihduttaa kuin esimerkiksi 3 vuotta sitten; silloin olisin laihduttanut vaan ihmisten vuoksi, nyt teen sen itseni takia.
Sitäpaitsi laihduttaminen vaikuttaa positiivisesti moneen alueeseen mun elämässä. Viimeksi kun tosiaan laihdutin, musta tuli iloisempi ja pirteämpi. Itsetuntokin kohosi.

En aio laittaa itseäni millekään nälkäkuurille. Se olis liian älytöntä mun makuuni. Syön terveellisemmin, liikun päivittäin ja jätän herkut pois. That's it. Kun tulee herkutteluviikonloppu niin ei muutaku kaupasta pussillinen maissinaksuja ja ilta on pelastettu.

Aion jakaa tänne blogiini mietteitä laihdutuskuurista, ja sen edistymisestä, jotta voin ihannepainoni saavuttaneena katsella, millainen matka tämä oikeastaan olikaan. Onneksi tänkään asian kanssa ei tarvitse olla yksin, Jeesus jeesaa mua tän kanssa. Niin se on tehnyt ennenkin.

-Annika

Elämme jännittäviä aikoja...

Meidän seurakunnan nuorisotyöntekijän paikkaa on hakenut kaksi naista!
Aika jännä, että toisen tapasimme kiponniemessä, vaan ei sanallakaan sanonut hakeneensa paikkaa. Molemmat ollaan siis tavattu, mutta toisen kanssa juteltu vähän enempi kuin toisen. Vastakkain asettelussa on siis
perheellinen äiti, ja nuori perheetön nainen.

En nyt rupea sanomaan mielipidettäni sillä, että olisin jo päättänyt kumpi äänestetään meille nuorisotyöhön, mutta mitä nyt ollaan koettu perheellisten nuorisotyövastaavien suhteen että läheskään aina ei päästä paikalle, niin siinä mielessä perheetön nainen olisi loistava valinta.
MUTTA kun nyt kuitenkaan ei voi tietää, mikä Jumalan tahto on tässä asiassa, niin tsekataan molemmat vielä ja rukoillaan Jumalalta, että näyttäisi kumman on tähän työhön valinnut.Joka tapauksessa olen aivan älyttömän iloinen siitä, että meille ylipäätään edes on hakenut ketään nuorisotyöhön!

Meillä oli perjantaina taas varkki-ilta. Lapsia oli kovista pakkasista huolimatta paikalla kahdeksan. Mulla oli leikki-vastuu, ja ennen vapikselle lähtöä tsekkasin kerhonohjaajan kirjastani muutaman mielenkiintoisen leikin.
Lapset tykkäs leikeistä, joten niitä voidaan leikkiä toistekin :-)
Jenica oli vastuussa hengellisestä osuudesta, ja oli aivan mahtava nähdä, miten tarkkaavaisesti lapset kuunteli ja kun kysyttiin, kuka meistä tahtoo elää elämänsä Jeesusta seuraten, niin kaikki muksut kohotti kätensä <3
Ilta hipoi lähes täydellisyyttä, tällaisia iltoja enemmän!

Kyllä se taitaa niin olla ihan oikeasti, että tämä vuosi on aivan uusi aika. Meille kaikille.

-Annika

Tiistai on toivoa täynnä.

Joudun hieman aikamatkata mielessäni taaksepäin, koska siitä on niin pitkä aika, kun olen viimeksi kirjoittanut. Tosiaan Aito-ilta oli aivan mahtava! Meidän kohtalaisen kokoiseen seurakuntaan mahtui yli 50 nuorta. Ylistysryhmä oli varannut illalle kaikkein kauneimpia ylistyslauluja, ja puheet oli hyviä. Jännitin tosi paljon omaa todistusvuoroani, enkä edes tiedä miksi.
Kuitenkin, kun sain mikrofonin käteen ja mua alettiin haastatella niin tuli aivan älyttömän hyvä mieli, kun sain kertoa muille, mitä Jeesus on tehnyt mun elämässä. :)

Sen jälkeen olikin taas paluu kouluun, mutta tällä kertaa aivan uudella innolla. Eikä tarvinnut ruveta sopimaan englannista uusintakoetta kun paperissa oli 9- ! Kunhan tämä into säilyy toukokuulle asti, niin mun todistus näyttää varmaan aika mukavalta. :D

MUTTA  nyt kerron hieman viime viikonlopusta. Perjantaina pakkasin kamat, ja lähdin ystävieni Jenican, ja Arin kanssa kohti jyväskylän kiponniemeä. Siellä alkoi siis vapaakirkon työntekijöiden virkistysviikonloppu.
Automatka oli hidas, mutta maisemat tosi kauniita. Kun päästiin perille, täytyi ilmoittautua ja meille sanottiin numero huoneeseen, jonne me saatiin majoittua. Ovessa luki mun ja Jenican nimien lisäksi kahden muun naisen nimet ja hieman jännityksellä odotettiin, että keitähän meidän kanssa majoittuu samaan kämppään. Kun oltiin saatu tavarat paikoilleen ja soitettua vanhemmille että ollaan hengissä, niin kämppikset tulikin ja osoittautuivat tosi mukaviksi. :) Illaksi riitti ylistystä & rukousta, sanaa ja ruokaa ym. Vaihdettiin myös kuulumisia entisen nuorisotyöntekijämme ja ystävämme, Jannen, kanssa.

                               Lauantaina
oli jälleen heti aamusta sanaa & ylistystä, ja erilaisia kanavia.
Tutustuttiin laajemmin seurakunnan lapsityöhön, missä siis minä ja Jenica vaikutetaan omassa seurakunnassamme. Jossain välissä osa porukasta lähti 15 km päähän urheiluhallille pelailemaan, mutta me päätettiin jäädä talolle, ja osallistuttiin siellä luovaan rukoushetkeen.
Illalla oli avaruusbileet (joo, kuulostaa aika oudolta) ja sitä se olikin!
joka puolelta käveli vastaan folioon kääriytyneitä ihmisiä ja niimpä livistettiin huoneeseemme lukemaan raamattua ja juttelemaan. :-)

                       Sunnuntai oli lähtöpäivä.

Pakattiin kamat kasaan heti aamusta ja siivoiltiin huonetta. Vielä oli ylistystä ja sanaa, mutta flunssan vuoksi enimmäkseen makoilin huoneessa. 15.00 oli lähtökahvit ja päästiin lähtemään vasta noin 16.30..
syynä se, että eräs perhe tarvitsi virtaa autoonsa. Ei viitsitty jättää niitä paleltumaan kuoliaaksi :D Automatka taittui jälleen hitaasti ja otinpa siinä pienet nokosetkin.. 20.00 pääsin kotiovesta sisään.

Vieläkin tuntuu hullulta olla kotona, mutta eiköhän se tästä. Meillä on vapaa viikko koulusta, kun opettaja ei saanut tet-viikkoa onnistumaan meidän luokan kohdalla. Tänään olis piano-ja laulutunti, mutta menen vain pianotunnille, laulaa en pysty.. sen verran flunssa vienyt ääntä. Sen jälkeen suuntaan vapikselle raamattupiiriin. Ollaan nyt aloitettu tällainen pienellä kokoonpanolla ja nyt näyttäis, että oli hyvä päätös aloittaa. :)

Nyt voisin suunnistaa sanan ääreen.
Siukuli siut kaikkien päivään!

-Annika

Opettajat auttavat ratkomaan ongelmia, joita meillä ei olisi ilman heitä.

Tjoo, jälleen yksi koulupäivä takanapäin. Meillä oli taas englannin kokeet ja meni kohtalaisen hyvin. Otan silti uusintatarjouksen vastaan, kunhan ensin olen nähnyt kokeen numeron. Sain eilen edellisen englannin kokeen takaisin; 9½ ! Oon ylpeä itsestäni, ja niin oli opettajakin ilmeestä päätellen.
Tänään olis ollut pitkä päivä, mutta luokka lähti loppupäiväksi opinlakeusmessuille.. mä jätin väliin. Koko päivän ollut maha kipeänä ja jalkoja särkee. Huominen vielä ja sitten kauan odotettu vk:n loppu ! :)

Vk:n loppu sisältää siis tästä päivästä lähtien :
Tänään: kokous
Huomenna: Varkki-ilta ja varkin jälkeen keksitään jotain Jenican kanssa.
Lauantaina: Aito-ilta! en malta odottaa, et pääsen kertomaan muille, mitä Jumala on tehnyt mun elämässä <3

Tällasta. Päivittelen taas kunhan ehdin.
-Annika

Täydellinen torstai...

ois ollut, ellei linja-auto ois lähtenyt etuajassa ja jättänyt mua ja siskoa kyydistä. Huomenna varmaan saan tehdä tämänpäiväisen englannin kokeen.. uskon, että se menee hyvin. Edellisestä sain numeroksi 9+! :)
Oon viime päivinä hionut piirustustaitojani kymmenen päivän ohjelmalla.. ensimmäisenä päivänä piti piirtää omakuva. Ehkei mun taidot olekaan niin
huonossa kunnossa, kun äitee sanoi, että se piirustus näytti aivan multa. :D 
Huomiselle ois suunnitteilla mennä Jenican kanssa mun parhaan ystävän, Hannan luokse. Paras ystävä... sitä Hanna on ollut mulle välirikosta huolimatta. Enkä usko, että asia tulee koskaan muuttumaan.. se on nähty. :-D Herra on armollisesti vetänyt Hannaa takaisin luokseen , ja oon siitä niin kiitollinen, etten osaa sanoiksi pukea! <3

Mitähän taivaassa on suunniteltu, kun on näin toiveikas olo ollut jo pitkään. Aivan ku jotain ois tapahtumassa. Toivottavasti jotain hyvää :)

Nyt vois varmaan kehitellä jotain muutakin, etten jumiudu koneelle. Siu!

-Annika

2012 saapui rakettien paukkeessa ja hyvässä seurassa!

                                   Hepskukkuu!

Eilen meidän seurakunnassa oli uudenvuoden juhlat.
Minä ja muutama ystävä grillattiin makkaroita, ja myytiin pillimehuja. Oli paljon porukkaa ja hyviä puhujia, ja taisi siinä vastaan tulla ehkä yksi komeimpia ihmisiä, mitä olen nähnyt, mutta ei siitä sen enempää ;) Kokouksen jälkeen minä, Sirja ja Jenica hypättiin autoon ja suunnattiin nokka kohti seinäjokea. Perille päästyämme kiivettiin joupiskan rinteelle katsomaan ilotulitusta ja toivottamaan toisillemme hyvät uudet vuodet. Siinä rinteellä seistessä samaan kellon lyöntiin, kun vuosi vaihtui, niin sen aivan tunsi, että menneet on nyt menneitä ja jälleen aukes uus sivu elämässä. Mä en kyllä enää koskaan valita, että mun elämä on tylsää! Paluumatkalla nostettiin "peukalopaikat" raamatusta, ja kuunneltiin hyvää musiikkia. Tässä pieni maistiainen biisistä, johon rakastuin ensikuulemalta :

                            Ai niin, tein myös uudenvuoden lupauksen:
Aion elää terveellisempää elämää ja jatkan kesken jääneen laihdutuskuurin
loppuun asti. Mä niin tiedän, että pystyn tähän. Pystyinhän viime vuonnakin.
Se on kuulkaas nyt niin, että tätä tyttöä ei pysäytä enää mikään!

             ..... ei edes koulu, joka alkaa huomenna.

Siunattua alkanutta vuotta jokaiselle!


-Annika