Elämää, ei sen enempää.

Mulle tulee joskus sellainen tunne,

että kuinka elämä vaan onkaan ihanaa.

Kutsun sitä ah- elämykseksi.

Viimeksi äsken mut valtasi ah-elämys.

Katselin ikkunasta ohi ajavia autoja,

ja tutkiskelin katseellani

kuinka ruoho alkaa tulla esiin lumen alta.

Kaiken myllerryksen jälkeen

tuntuu hyvältä tuntea elävänsä.

Mulla on jäänyt kaikkea nyt väliin.

Ollut pienellä paussilla.

Sairasteluja,

henkistä väsymystä,

koulunkäynti sekaisin.

En ole edelleenkään keksinyt siihen ratkaisua.

Poissaoloja on paljon,

mutta en ole voinut sairasteluilleni mitään.

Enkä omasta mielestäni ois ansainnut opettajan loukkaavia kommentteja.

Olin valmis pysäyttämään kaiken.

Mut ei... ei näin.

Kuron kiinni sen, mitä oon jäänyt jälkeen,

ja teen parhaani saadakseni todistuksen käteen.

Hyvä etten ole vaipunut masennukseen

kaiken tän keskellä.

Mutta en salli sitä itselleni.

Olen käynyt sen laakson läpi,

enkä palaa sinne enää koskaan.

On suurta Jumalan armoa, että edes koskaan palasin sieltä.

Mä olen vahva nainen.

Näin ainakin haluan uskoa.

Koulu on pian ohi,

ja vaikka nyt saattaa näyttää toivottomalta,

niin 26. toukokuuta

tällä tytöllä on todistus kädessä.

Sitten tämä taistelu on ohi.

Pitäkää peukut pystyssä,

ja kädet ristissä.

-Annika

Like a rollercoaster ride....

En ole löytänyt aikaisemmin aikaa istua kirjoittamaan.

Kuitenkin viime viikko, hiihtoloma, meni hyvin.

Ei tullut pahemmin yökyläiltyä,

kun Hanna vuorostaan sai flunssan.

Siskoilla oli ystäviä yökylässä,

ja vanhimman siskon poika, Markus,

oli meillä hoidossa.

Tosiaan, sunnuntaina oli jännittävä päivä.

Meillä oli seurakunnankokous.

Kaikkien muiden tärkeiden päätösten jälkeen alettiin

keskustelemaan nuorisotyöntekijästä.

Minä ja Jenica jännitettiin,

kuin ekaluokkalaiset ensimmäisenä koulupäivänä.

Siinä oli monia puheenvuoroja,

ja seurakunnalla oli selvä visio siitä,

millainen nuorisotyöntekijän tulisi olla.

Minä ja Jenicakin siinä sitten ilmaistiin oma mielipiteemme.

Sitten alettiin äänestämään.

Kun laput oli kerätty ja laskettu,

tulokset julkaistiin.

Sanna-Kaisasta tuli meille nuorisotyöntekijä!

Siinä vaiheessa teki vain mieli kirkua,

mutta päätin kuitenkin käyttäytyä asiallisesti.

Ilmeisesti koko seurakunta huomasi meidän onnellisuuden,

kun sanoivat :

"Tekiskö mieli taputtaa?"

ja niin koko seurakunta taputti kovaan ääneen.

Nyt arkeenpaluun bonuksena vk:n lopun ilo haihtui.

Sen sijaan kamala taakka kaatuu harteille.

Mulla on koulusta paljon poissaoloja,

koska olen sairastellut tänä vuonna paljon.

Kaiken lisäksi on poissaoloja kyyditysongelmien vuoksi.

Opettajat ovat tietoisia molemmista,

mutta sivuuttavat asiat ja valittavat minkä ehtivät.

Parhaani olen koulussa tehnyt.

Eilen mua ahdisti ihan toden teolla...

mun sisimmässä kävi kamala tahtojen taistelu,

ja itkin melkein silmät päästäni.

Päädyin risteykseen;

Lopetanko koulun vai en?

Oli TODELLA lähellä, etten lopettanut.

Kuuntelin mp3:sta ja siinä alkaa soida

Praise you in this storm..

hetken päästä kaikki ajatukset lopettamisesta haihtui pois,

ja tuntui aivan, että sain jostain voimaa.

Niimpä päätin jatkaa.

Mä en voi luovuttaa, enää 3 kk ja kaikki on ohi.

Sain jälleen todeta,

että ilman Jeesusta, mulla ei ole voimia jatkaa elämää.

-Annika