Lyhyt, kylmä kesä oli ja meni.

Hokasin, että oon kirjoittanut tänne viimeksi juhannuksena! :D
Paljon on tapahtunut tällä välillä, kun en ole blogia päivitellyt. Päivät on kuluneet tytsyjen kanssa hengaillessa aamusta iltaan. Öitä on valvottu, ja roskaruokaa syöty niin, että se alkaa tulla jo korvista ulos. :')
Syksy on alkanut lennokkaasti, ja sain töitä päiväkodilta. Ensi kuussa pitäs aloittaa. Olin aivan kuvitellut,
että joutuisin taas istumaan kotona peukaloita pyöritellen, mut eei. :)
Tällä hetkellä olen lapsenvahtihommissa. Poika nukkuu vielä, niin päätin tappaa aikaa tietokoneen äärellä. :)

Elämä se menee vaan eteenpäin, tapahtui mitä tahansa. Jotenkin sisäisesti on jumissa, vaikka muuten kaikki on hyvin. Tuntuu et pystyn hengittää ja elää, mutten mun sisimmässä. Sisäisesti oon jähmettynyt.
Kai se vaan johtuu siitä, että nää sisäiset möröt on vihdoin kohdattava ja käytävä läpi, ennenkuin pystyn jatkaa eteenpäin. Jumala ei ole kaukana, mutta itse olen repinyt itseäni kauemmas. Typerää.

Ahdistaa, itkettää, pelottaa, suututtaa yms. Tällaisia mun tunteet on olleet jo jonkin aikaa.
Ne kiertää kehää, ja toistaa itseään. Sitä vaan niin haluais irti itsestään. Se ei vaan onnistu.
Mutta mä en usko, että Jumala haluaa mun pääsevän irti itsestäni.
Siksi mä en usko tän inhottavan kierteen olevan lopullista. Tämä on vain vaihe. Loppurutistus?


Tulee päivä, jolloin oon oppinut tästäkin jotain. Hope so.
Siihen asti se on vaan tätä. :P

-Annika