Meillä loppui koulu jo 13.00, ja kuten arvata saattaa, istun vieläkin koululla. Kyyti saapuu vasta kolmelta, mutta onneksi on olemassa tällainen atk-luokka jonne saa kaikessa rauhassa tulla. :-)
Opettaja on ahkerasti haastatellut oppilaita tänään, ja näyttänyt miltä todistus tulee näyttämään.
En voinut vastustaa kiusausta, ja niimpä kurkistin numeroitani. HYVÄLTÄ NÄYTTÄÄ!
Oon todella ylpeä itsestäni. Kun aloitin tän koulun, mun tavoitteena oli vaan saada se todistus.
Jossain välissä sitten tajusin, että sen todistuksen pitää myös näyttää joltain. Nyt voin todeta, että tavoite saavutettu. Kiitos Jeesus!
Lähdin eilen illalla Jenican ja Sirjan kanssa ajelulle, ja päädyttiin näkötornille. Tytöt yritti suostutella mua kiipeämään ylös asti. (välillä turhankin innokkaasti.) Kiipesin kohtalaisen korkealle, mutta käännyin takaisin. Pelko voitti. Ehkä mä vielä joskus kiipeän ihan ylös asti. Ehkä joskus.
Loppuilta kului parkissa, ja pidettiin pieni rukoushetki. Oli todella virkistävää rukoilla... jotenkin on ollut sellainen "erämaakausi" menossa viime aikoina, eikä raamattuun ole tullut koskettua.. saati sitten rukoilla. Tytöt löysi just oikeat sanat, ja nyt tuntuu edes hieman kevyemmältä kulkea.
Kyllä Jumala mua kuulee. On kuullut aina. Kulkee vierellä, eikä koskaan poistu.
Sitä on vaan jotenkin kohdannut taas oman syntisyytensä, ja kompastunut ainaisiin kompastuskiviin.
... ihana tietää, että vaikka olen tällainen tohelo, niin Jumala silti rakastaa mua.
Just nyt mä rakastan mun elämää tosi paljon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti